Projektipäällikön työ vaatii joustavuutta ja neuvottelutaitoja
Projektipäällikkö Eero Hyvärisen työ J. Malmilla on monipuolista, ja päivien sisältö vaihtelee jatkuvasti. Yksi hänen tärkeimmistä taidoistaan on asiakkaiden toiminnan huomioiminen. Eeron työnkuvaan kuuluu toimitilarakentaminen, jossa kohteet ovat toisinaan hyvin uniikkeja. Energinen Eero loistaa etenkin hankalissa projekteissa.
– Pystyn rakentamaan paikassa kuin paikassa. Olen ollut remontoimassa leikkaussalia keskellä toimivaa leikkausosastoa ja tehnyt töitä räjähdysvaarallisessa ympäristössä, Eero kertoo.
Projektipäällikön titteli kuvaa Eeron mielestä työtä hyvin, sillä hän koordinoi monia erilaisia hankkeita. Tehtäviin kuuluu vahvasti kehitystyö, jota hän on tehnyt esimerkiksi HR:n ja markkinoinnin puolella. Työ vaatii joustavuutta ja vuorovaikutustaitoja.
– Ihmisten kanssa pitää tulla hyvin juttuun, ja esimerkiksi neuvotteluosaamista tarvitaan. Rakentamisen parissa työskennellessä täytyy tietysti olla myös teknistä osaamista. Koen kuitenkin, että tärkein työkaluni on oma suuni, sillä puhun työkseni paljon, Eero sanoo iloisesti.
Opiskeluaikojen unelmat todeksi
Eero päätyi malmilaiseksi tullessaan työnjohdon koulutukseen liittyvään haalariharjoitteluun. Vastuu on lisääntynyt tasaisesti. Harjoittelusta hän siirtyi työnjohtotehtäviin, sen jälkeen vastaavaksi työnjohtajaksi ja lopulta projektipäälliköksi.
– Opiskeluaikoina en ajatellut tekeväni projektipäällikön hommia, mutta urani on mukavan luonnollisesti edennyt tähän suuntaan. Olen myös päässyt toteuttamaan opiskeluaikaisia unelmiani, mikä on hienoa, Eero kertoo.
– Haaveilin kouluaikana sairaalarakentamisesta, jonka pariin päädyinkin puolivahingossa. Vuodesta 2016 asti olen tehnyt sitä työkseni suurimman osan vuodesta joka vuosi. Toinen ammatillinen haaveeni oli päästä tekemään massiivinen betonirakennus. Tämä toive toteutui, kun olin mukana TAYS:n sädehoitoyksikön laajennuksessa.
Parempaa tulevaisuutta rakentamassa
Haasteista nauttivan projektipäällikön työ on päivittäistä ongelmanratkaisua, joka vaatii erinomaista priorisointiosaamista. Joka päivä oppii jotain uutta.
– Työni on haastavaa ja merkityksellistä. Ajattelen, että koulua tai sairaalaa tehdessämme rakennamme yhdessä parempaa tulevaisuutta pirkanmaalaisille, Eero kertoo.
Hän uskoo, että tulevaisuudessa on tarjolla kiinnostavia hommia. Eero näkee, että rakentamisessa on tapahtumassa digitaalinen murros.
– Uskon, että esimerkiksi rakentamiseen räätälöity tuotanto-ohjelmisto Builderhead tulee muuttamaan alaa. On mukavaa, kun projektinhallintaan saadaan arkea helpottavia työkaluja, eikä siihen tarvitse enää käyttää Exceliä, Eero iloitsee.
”Meillä luotetaan työkaveriin”
Vapaus ja itsenäisyys ovat Eerolle työssä tärkeitä ja ne toteutuvat J. Malmilla erinomaisesti.
– Meillä luotetaan työkaveriin, eikä mikromanageerata. Vastuuta saa paljon. Se ei toki sovi kaikille, mutta minulle se sopii hyvin. Apuakin tietysti saa, ja meillä onkin tosi hyvä porukka tekemässä hommia. Kun kaadutaan, noustaan ylös. Pyyhitään pölyt jaloista, selvitetään miksi kaaduttiin ja katsotaan eteenpäin. Yhdessä tekeminen ja onnistuminen on motivoivaa.
Kehuja saa myös yrityksen perhemyönteisyys.
– J. Malmilla työ ja perhe on helppo sovittaa yhteen, mikä on tuoreelle isälle upea juttu. Aikaperspektiivi on esikoisen myötä muuttunut, ja ajatukset ovat kaukaisen tulevaisuuden sijasta lähinnä seuraavassa yössä, Eero sanoo ja nauraa.
Yksi tulevaisuuden haave luonnossa aikaa viettävällä Eerolla kuitenkin on – retki perheen kanssa Kilpisjärvelle vaellukselle.

Viimeisimmät kommentit